"You, Kant, Always Get What You Want"

Katoin äsken Hedwig and the Angry Inch -leffan. Mahtis. Mä tykkäsin ajatuksesta, kuvista, dialogista, musiikista ja Hedwigistä. Muun muassa. Velvoitan kaikki katsomaan tämän klipin.



Mietin vappuasua... Haluun tuhannen punaset huulet. Mutta laittaako sen kanssa tiukan uskonnollisen oloinen musta mekko vai peisikimpää eli farkut+t-paita MUTTA punaiset korkkarit? Ja pystynkö mä niillä korkkareilla ees käveleen?! Ja vielä tuiterissa.

Mietin myös irtoripsiä, mieluiten sellaisia, joissa olisi diamangeja. Mut sit menee jo liikaa, jos on sekä huulet että ripset. (Tosin ton leffan jälkeen se tuntuu melkeinpä vaatimattomalta.)

Torstaina oon legginsseillä, prkl.

Ja entä eväät sitten?!
Vaikiaa.
Mutta kivaa!

Hit me baby one more time

Oon puutunut ja väs, joten mulla on ollut aikaa keräillä tällaisia helmiä:

"Me muutamme nyt Jenkkeihin. Helsinki on liian pieni."
- Siskokset Tukiainen

"Oma isäni oli spurgu ja minulle suuri isänmaan pelastajiin kuulunut sankari, joka Kannaksen ratkaisutaisteluissa vammautui pahoin."
- ex-kok Leppä-aho

Jopella on selkeästi Ärrän videohyllyllä tarvittavaa asennetta ("Täällä ei oo meille mitään"), mutta Leppiksen retoriikka saa mut haukkomaan henkeäni. Kuinka voi henkilö noin taitaen ympätä virkkeeseen sankarin, isänmaan, pelastajan, isän, Kannaksen ratkaisutaistelun, vammautumisen sekä spurgun ja vielä käyttää tätä lausetta perusteluna! Lisää tämmöstä!

Dallas-pulla

Aikuisuusolo seuraavista asioista:
- sukkahousut
- villakangasruutuhame (viimeiset hetket käyttää) ja asialliset nahkakengät (ei eriparitennarit)
- dallas-pulla (ostin, ku kerta teki miäli!)
- jaffaa (eikä koksuuuu)
- kitchit kultareunaiset mummoilu-/möksäkupit ja asetit (ehdottomasti yhdessä käytettynä, kuppi tassillansa)
- keskustelu, jossa katsotaan Raamattua rauhallisesti ja iloisesti
- kaunista, levollista musiikkia
- sivusilmällä selailtu sanomalehti

Tän aikuisemmaksi mä en ainakaan ulkoisesti seuraavien vuosien aikana ihan heti tuu. (Mutta olen myös valmis hyväksymään sen, että kaikki eivät välttis näe aikuisuutta siinä, kun istuskelen kämpässäni kaataen limsaa rumiin kuppeihin musiikin soidessa taustalla.) Mut tä on niin kotoista! Että tä tulee kyllä jatkumaan mummuikään saakka. Dallas-pullat ja kupposet ja tunnelmamutsiikki. Tahon sen keinutuolin nyt tänne heti mulle ja. Haluun hypätä ne tuloksia vaativat aikuisuusvuodet yli. Haluun innostua ja kokeilla ja tehä, mutta en, koska on pakko. (Onko aikuisuus sitä, että hyväksyy pakon? Noh, sitten jää tosiaan aika ulkoisiksi meriiteiksi mun vanhentumiseni.)

Pitäiskö alkaa virkkaamaan.

Tunnevammatuokio

Yritystä keskustella tilanteista. Mä oon selkeestikin se, joka ei halua tai osaa keskustella. Tai sanoa ääneen. Kyynelehdin joka ripsauksesta, mutta en näe pointtia sanoa, miksi. Jos mä olen loukkaantunut, miksi lausua ääneen sellaista, joka saattaisi saada toiselle (minun näkökulmastani sille loukkaajalle) pahan mielen. Tavallaan haluisin saada toisen vastuuseen mun paskoista fiiliksistäni, mutta eihän se niin mee. Toki kanssakäymisen jatkumiseksi on oltava pöytä putsattuna. Mutta nyt ei ole vielä sen aika. Mä luotan ehkä vähä liikaa aikaan. Ehkä ajan kanssa ei ole niin paljoa putsattavaa. Joopa. Välttelen konflikteja, koska mulla ei oo hajuukaan, miten niissä tulisi tai edes voisi toimia.

Sain tietyt perusfaktat sanottua, koska toisella osapuolella on enemmän osaamista tällaisissa keskusteluasioissa. Musta puristettiin ulos se, millaiset tunnelmat mulla on ollut. Ja sitä tietoohan on tietenkin aina syytä yrittää pantata. Douh.

Ei mut tosi vaikea arvioida sitä, paljonko kannattaa sanoa. Siis paljonko kannattaa sanoa, jotta pysyisi rakentavana eikä loukkaisi turhaan, mutta jotta ei tekisi hallaa itselleen olemalla ihan umpio. Vittu mitä rulettia.

Mutta ei hätää, en kadota olennaisinta: päivän ruususaldo +1.

Parhaita ja kauneimpia kirjannimiä

Tuli mieleen -järjestyksessä, ekana lyyrisempiä otsakkeita:

1. Hänen olivat linnut
Marja-Liisa Vartio
(tästä lähti koko lista liikkeelle)

2. Kootut mustelmat
Aulikki Oksanen
("mustelmamekossa kulkee...")

3. Maa on syntinen laulu
Timo K. Mukka
(en tiedä tajuunko tätä nimeä)

4. Laulu tulipunaisesta kukasta
Johannes Linnankoski
(tässä kirjassa on hieno kansi!)

5. Hurskas kurjuus
F. E. Sillanpää
(-(U)Us-johdin, u-kirjainta ja rytmiä)

6. Säädyllinen murhenäytelmä
Helvi Hämäläinen
(murhenäytelmä on hyvä sana. ja säädyllinen tekee siitä jotenkin vielä murheellisemman.)

7. Olemisen sietämätön keveys
Milan Kundera
(luonnollisestikin)

8. Kadonnutta aikaa etsimässä
(À la recherche du temps perdu)
Marcel Proust
(samaan aikaan seikkailuhenkinen ja melankolinen)

9. Pitkän päivän matka yöhön
(Long day`s journey into night)
Eugene O'Neill
(hyvin sanottu)

10. Tervetuloa, ikävä
(Bonjour, tristesse)
Francoise Sagan
(hyvin sanottu!)

11. Hiljaa virtaa Don
Mihail Solohov
(äitin kommentti: "no kyllä virtas niiiiin hiljaa.")
(mua selkeestikin kiehtoo perussanajärjestyksestä poikkeaminen)

12. Tulitikkuja lainaamassa
Maiju Lassila
(arkinen ja elämääsuurempi.)


Sitten muutamat vähän lakonisemmat:

1. Entiset vyötäröt
Aulikki Oksanen
(indeed)

2. Rinta
Philip Roth
(täs on munaa)

3. Apinoiden Tarzan
Edgar Rice Burroughs
(ei vittu mikä nimi)

4. Kaikki rinnastuskonjuktiolliset:
Rikos ja rangaistus, Ylpeys ja ennakkoluulo, Tarkkailla ja rangaista, Järki ja tunteet
(näissä on tehoo)


Ja sokerina pohjalla:

1. Rentoutukaa, tohtori!
...mutta Larry katseli kaikkea vakavana.
Lääkäriromaani n:o 4.85
(tittidiiii!! ei ole tämän voittanutta!)

Miestyyny

Huomasin viime yönä, että olen alkanut nukkua ns. miestyynyn kanssa.
Tosin varsin usein tyynyruho on aamusella lattialla.
Ehkä siis ihan hyvä harjoittaa yhteisnukkumista ihan vaan familoneilla.

Chin chin -juttui

Ostin kahvikuppipareja autotallikirppikseltä. Oli ihana meininki, grammari soitti mussaa ja hypistelin kirjoja ja kupposia. Tosin älykästä ostaa lisää kamaa samana päivänä, kun yrittää päästä omistaan eroon toisella kirppiksellä.

Tiskasi, imuroottin ja vaihoin lakanat. Täs joku päivä pitäis vaihtaa kukkiin mullat ja pestä ikkunat. Kivaa!

Täällä oli tänään taidesuunnistus. Ihan parhautta. Tuli ihan Pariisin taidesuunnistus mieleen. Tämmönen aurinkokeli ja niin iloista mieltä kaikilla ja sit kaikkee maalausta, ompelua ja grafiikkaa. En ees tajunnut, että Hämpillä on noinkin monia gallerioita ja ateljeita. Piipahdin myös torilla tunnelmoimassa muikkujen äärellä.

Leivoin lättyi ja koklasin hapankorppurullii. Illalla porukkaa mun tykö ja kaikkee kivoi juttui. Marie Antoinette -soundtrackia ja skumppaa.

Skarppi

Saru tuli käymään iltapäivällä ja katottiin Russ Meyerii ja sit lähettiin kaupunnille. Saru heippas ainuaa veljeään rautatieasemalla ja mä pyörin sillä aikaa Stockan kempparissa ja keräsin hajuvesilipareita. Andiamossa soviteltiin muutamia korkkareita, kunnes vakuutuimme perjantai-oluiden tarpeellisuudesta. Doggariin. Pintin vedettyäni tarvitsin vessaa ja siinä pöntöllä istuskellessani huomasin seuraavaa:

MULLA ON ERIPARI KENGÄT.

Vasurissa toissavuotinen musta nahkatossu ja oikeassa tässä kuussa ostamani musta kankainen tennari.

Lick Lick Lick My Art Tit

Tää maalais täällä!
Miten voikaan olla näin käsi värien kanssa.
Mutta ekaa kertaa elämässäni sain jotain väreillä tehtyä nk. valmiiksi. Aina ennen oon turhautunut jo alkuunsa. Taito ei piisaa.

Mutta eipä se valmiiksi tekeminen oo koskaan ollut se juttu tämmösissä harrasteissa. Mun harrastuksistani piirtäminen on ollut varmasti pisimpään kestänyt ohjattu iltapuhteeni. Siinä on unohtanut kaiken muun ja keskittynyt käsittämättömän intensiivisesti johonkin hyvin rajattuun. Työskentelyn konkreettinen tulema on ollut aina sivuseikka. Tosin enpä mä mikään Egon Schiele olekaan. Olennaisempaa on ollut tekeminen ja totaalinen uppoutuminen kynän jälkeen paperilla. Eikä mitään käsityötä ja askartelupaskartelua, mikä häiritsee olennaisinta. Grafiikankursseilla huomasin tuskastuvani tekniseen kikkailuun. Ei mua kiinnosta, kauanko vielä pitää syövyttää, jotta saadaan oikeanlainen viiva. Mä haluun vaan sen viivan.
Just se sama on väreissä. Mä haluun vaan sen oikeen vihreen, en mitään laboratoriokokeita sen löytämiseksi.

Pysynnen lyikkärissä.
Vaikkei se viiva siltikään ole se oikea.

Blue Velvety

Palkitsin itseni noin ekstempore Isabella Rosselini -tuoksulla. Mun eleganssiudella, sensuelliudellani ja eteerisyydelläni ei nyt siis ole rajoja. Leijun ilmassa kukkaisen metsäisenä myskinä: Olen korianteri. Olen pioni. Olen hunaja. Olen santelipuu ja myrha.

Mun mielestä parfyymi oli kyllä lähinnä kirsikkainen. Noh, mitäikinä, kevään oon nyt kuitenkin uskalias. Ellen jopa aivan siekailematon...

Mohair Sam

Löysin mekon (äiti: "kaamia tanttu"). Mut se on hieno. Mut mulla on kaappi nyt pullollaan "löytöjä", kolttuja, joille en löydä sopivia juhlia.

Mukavaa ollut kyä. Aamulla liput Björkiin, jee! Ja sit oon vaan menny koko päivän. Koiru on ollut huomionkipeä, mutta se on ihan mukavaa vain. Raukan kasvain vain surettaa, vaikka kai se on hyvälaatuinen.

Löysin kirjastosta taas kaikkei hyvii uutuuslevyi. Mukavaa.

Oon melki lukenut sen Gavaldan kirjan, on kyllä tosi kiva! Ja jos ymmärsin oikein, ni siit on se leffakin nyt tullut just levylle. Pitänee katsastaa.

Täällä tuntuu olevan jotenkin irrallaan kaikesta muusta arjesta, varsinkin kun se koulu on pahimmilta osin ohi.

Lupauduin toukokuun vikaks viikoks sijaistamaan kutosluokan opettajaa. Uhhuh. Rahaa.

Kaikki ne ovat siellä, tallella järjestyksessä.

Tajusin lähtee kuppilast kotiin, enkä jatkaa baariin. Fiksu minä. Juna lähtee seitsemän ja puolen tunnin päästä. Tähtään kotopuoleen pariksi päiväksi.

Mutta ollut kiva päivä. Nukuin viime yönä melkein 12 tuntia ja tänään riittänyt virtaa. Eka Kill Billit fennistien kanssa ja sitten viekkulaisia ja muita yksillä ja sitten yhtä ystävää ja sen porukkaa siel juottolas. Kiva kun on monta possee. Sais olla vaikka useempikin, kun on nii kivaa.

Mun pitäis selkeestikin käydä enemmän ulkona, eikä vaan missään erityistapauksissa.

Oon saanut tuttuni tutulta muutaman viestin, ja tulkitsen ne kiinnostuneiksi. Aina jännittävää ja kiinnostavaa.
Kiinnostun ylipäätään helposti. Tiiän.
Mut ei se väärin oo. Omapa on pää ja seinä.

Nyt juustoo ja oliiveja ja vähä jotain iltalukemista. Aamulla pakkaamaan. Teen kotonakotona pedakoomisten loppuraportin valmiiksi, joten siihen pitää kattoo matskut mukaan.

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Sisko kysyi, mitä kirjoja voisin suositella.

En oikein keksinyt mitään.

Lopulta keksin muutaman parin vuoden takaista suosikkiani. (Liksom, Saisio, Mukka.)
Siis enks oo lukenut tai löytänyt viimeen kahden kolmen vuoden aikana mitään uutta ja innostavaa?! Jo on.

Loeta sit suosittelin. En ihan puhtaasti omasta innostuksestani. Mä en jotenki lämmennyt. Tai aluks ,mutten jaksanut loppuun saakka. Sisko suositteli takasi Gavaldan Kimpassa. Voisin kyä lukee, voisi olla mukava kevätromsku.

Kirppikseltä löysin alkuviikosta Turkan Tule takaisin pikku Sheban. Siitä pidin silloin, kun sen ekaa kertaa luin. Semmosta runoutta, jota mäkin pystyn iisisti tulkitsemaan, mutta joka antaa silti paljon. Nyt tossa on koko kevään ollut se Hellerin Catch-22. Oon vieläki alkupuolella. Tykkään kyllä. Mä luulen et siitä tulee yks mun pitkällisistä lemppareistani. Vähä niinku Mannin Taikavuoresta, jota luin ihan oikeesti vuoden, mutta josta nautin joka hetki. Kaikkee ei vain voi tai edes tarvitse lukea haipakkaan. No, ehkä mielellään vuoden sisään, mutta ei kertaistumalta. Niinku potterit. Se on kyllä harvinaista herkkua, että liimautuu kirjaan.

Sit sain Mukan elämäkerran. Mukat on kyllä semmosia, että aina kun luen, ylistän, mutta en jaksa niihin siltikään tarttua. Kummaa.

Ja Kalervo Palsan päiväkirjat on olleet kans siitä syksyisestä maanisen hyvästä ideasta lähtien olleet tuossa lukemistossa. Mulla selkeesti joku tämmönen kiihkeä kiero pohjola -juttu menossa.

Murakami on listalla. Samoin Stellagrrrlin vinkkaama Cortázar. Woolf. En tiedä miks en oo oikeetaan lukenu Virginiaa enemmän. Ja siitä tulikin mieleen, että niitä näytelmiä!

Faster Pussycat... KILL! KILL!

By George, I really did it,
I did it, I did it,
I said I'd make a woman and indeed I did!

Uskomatonta, tämä päivä on koittanut meille! Pidin tänään kaksi vikaa harjoitustuntiani! Se on ohi nyt. (Tai jtn härpäkettä viä ennen vappuu, mut ei mitää pahaa.) Ja ne meni ihan hyvin ne tunnit, ei kuulemma ollut mitään isompaa ongelmaa, vaikka mun mielestä oli vähä ehkä kököt tunnit.

Mutta tilinpäätöksenä:
- Puhun (liian) nopeasti, "uskomaton tahti" ja "yritit kyllä rauhoittaa tahtia, mutta.."
- Olen energinen, ilmeikäs, innostunut asiastani ja innostava.
- En käytä tarpeeksi rautalankaa. Tai puhun liian nopeasti, eikä hitaammat pysy mukana.
- Tunnin on rakennettu yleisesti ottaen hyvin ja oivalluttaen. Vaik aina vois lisää.
- Mun pitää keskittyä, että saan osaan esittää hyviä kysymyksiä (ja edelleen ks. ensimmäinen kohta). - Tehtävänantoihin ja työskentelymuotoihin tarkennusta.
- Mulla on "upea" käsiala, "kannattaa kirjoittaa taululle, jos voit". (Ja: "Kirjoitat uskomattoman nopeasti")
- Ja ite sanoisin, että tuun toimeen ennakkoon hankalaksi mainittujenkin kanssa. En puhu nopeasti. Mutta en nyt kyllä välttis iha huou rauhallisuuttakaan. Rakennan tunnit aika hyvin intuitiolla. Mutta en toisaalta jaksa analysoida sitten toteutuneita tunteja. En jaksa kasvattaa, ainakaan ihan tuntemattomia kersoja. Mutta periaatteessa nään sen kasvatuspuolen just tärkeimpänä. Voisin ehkä jopa kuvitella tekeväni äikänopen hommia jonkun aikaa. Mut testailen sitä s2:sta nyt eka.

Mut. åMä en tiennyt, että mä voin olla nopea jossain.

Tietenkin halusin palkita itseni tästä urotyöstä jotenkin heti (tuleva Köpis ja Björk on liian kaukana tulevaisuudessa, pavlovilainen tarvitsee palkintonsa heti). Kiersin kaupat ja olin ostamaisillani monia juttuja. Lopulta Anttilan dvd-hyllylle loistoidean kanssa: Russ Meyer -boksi! Hihii, tä sopii just niin pedagogisista irtautumiseen!
Ja sen kylkeen mukavasti sit vielä Kulkurin valssi... Oih!

Enää 6 tuntia

Suunnitelma edennyt hyvin. Hakemus paketissa ja tunnit kohtalaisen mietittyinä. Lähden nyt koululle ja katotaan miten menee. Koko paska ohi kello 13.

Vaikea ajoittaa syömistä. Nyt nälkä, muttei tee mieli syödä. Mutta lounas vasta silloin yhden aikaan, ja mä oon ollut jo 7 tuntia ylhäällä. Söin mä heti tukevan illallisen/brunssin ko heräsin.

Klo 01:00, Huomenta

Toteutan täällä sissiä suunnitelmaa.
Torstaina oli aamulla oma tunti klo 8, jota ennen en tietenkään ollut nukkunut neljää viittä tuntia enenmpää. Olin suunnitellut tuntia ja kirjoitellut sitä työhakemusta keskiviikkoillan. Tunti meni ihan jees, ei ollut natsendaalia seuraamassa. Mulla on edelleenkin kuulemma ihan älytön tahti puheessa. En tajuu, puhunks mä sit jotenki nopeesti vai? En mitenkään erityisesti jännitä tunnilla, että ei se sitäkään oo. Ehkä riemuan siitä, että oppilaat on kuitenkin suomenkielisiä, joten ei tartte puheen muotoon juurikaan kiinnittää huomiota. Tai siis ilmeisesti pitäisi.

Mut siis pääsin kotiin neljän aikaan, väsytti niin et meinasin kaatua. Siinä sitten söin ja menin nukkumaan viiden aikaan. Kello herätti puolen yön jälkeen. Eli ehdin nukkua semmoiset seitsemän tuntia ja oon nyt virkeänä tekemäs huomisia tuntisuunnitelmia sekä sitä työhakemusta. Lähen tästä sitten aamun koettaessa pitämään niitä tunteja ja pääsen takas kotiin joskus iltapäivällä. Onhan tä vähä ehkä anarkistinen päivärytmi, mutta miksei näinkin.

Mutta ehkä vähän mietin, että vaikka jaksan näin vetää nää hommat, niin että mihin sitä ittensä on laittanut, jos kerta pitää näin toimia. Nyt ei oo edes mun laiskuudestani tai aikaansaamattomuudestani ollut juurikaan kyse. Oon oikeasti tehnyt viime viikon hommia semman kanssa ja sit tuntisuunnitelmia alkuviikon. Että miks haen sitä työtä, kun en pelkkää hakuprosessia jaksa. Mut. Kerrankos sitä. Ja tärkeintä on, että 11 tunnin päästä PEDAKOOMISET ON OHI! Tai mun omat tuntini! Ens viikolla enää raporttien palautusta ja semmoista. Mä yritin kotimatkalla tossa päivällä miettiä, että miten palkitsisin itteeni tästä. Siis todella todella tä on palkitsemisen arvoinen juttu. En vaan keksinyt mitään riittävän upeeta (johon mulla olisi varaa). Björkin keikka ja Köpiksen matka, toki, mutta ne on vasta sit myöhemmin. Tai ehkä se Köpis kyllä osuu siihen sopivasti, kun ihan oikeesti KAIKKI on ohi. Mut haluisin jo huomenna jotain vähä förskottii... Mä niin oon ansainnut sen.

Palaan työn ääreen, mutta mietin tätä. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Haku päällä

Elämäni eka työhakemus. (Lukuunottamatta niitä sähköisiä lärpäkkeitä, joita olen Vesalle lähetellyt tyyliin "tuisin taas kesäks, sopiiks?") Yritys sanoa yhdellä sivulla kaikki mahdollisimman informatiivisesti, mutta tyylikkäästi ei toimi kauhean hyvin.

Sitä paitsi hienoo lähettää hakemus ihmiselle, joka tietää tasan tarkkaan, mitä oon tehnyt, mitä osaan ja mitä en osaa. Eli pitäisi panostaa niihin alustaviin kurssisuunnitelmiin ja näyttää niissä taitonsa nuo. Joopati. En mä vaan tiiä mitä niihin kekkais tai mikä on olennaista. "Kurssien toimintamuodot"?! Yhhyyh?? Eikä mulla ole aikaa lähteä pengastamaan mitään alan kirjallisuutta ja toteutusvinkkejä niistä.

Eniten tässä ahistaa se, että hävettää. No vähä noloo palauttaa ihan nolot kurssisuunnitelmat.

Tosi ristiriitaista. Toisaalta ei yhtään tunnu siltä, että haltsaisin homman tai haluisin paikan. Mut sit tuntuu siltä, et miksen, että pitää yrittää ja kattoo. Mun on tosi vaikee tunnistaa nyt, että
A) tavoittelenko sellaista, johon pystyn ja josta siten saan onnistumisen tunnetta ja ammatillista tyytyväisyyttä ja puoli valtakuntaa vai
B) tavoittelenko jotain sellaista, jota tavoittelen vain siksi, että sitä mun pitäisi tavoitella osoittaakseni olevani viksu ja vilmaattinen ja tällöinhän rima ei koskaan ole ylitettävällä korkeudella, joten aiheutan siten itelleni jumalatonta ja turhaa stressiä ja burnoutin alle kaksvitosena (oonpas!).

Mut. Aattelin samalla rytäkällä laittaa hakemuksen Espooseen. En ees oikeestaan ois valmis lähteen syksyksi täältä poies, mutta koska en oo valamis, ni eihän ne mua ota. Joten nyt vaan laitan paperit sinne valmiiks sisään ja nimen niille muistiin. Soittelen sit vaiks ens vuoden puolella ja kyselen niitten tilannetta. Joitain peruskurssei voisin ihan iisisti mennä pitämään.

No just. Eli vatsahaavahakuiseltahan tää näyttää. Miks näin peruslaiska ihminen hakeutuu ihme suorituksiin? Siis mun imagoni on varmastikin laiska ja löysä. Oon mä varmaan kans. Mutta miten helvetissä oon onnistunut saattamaan itteni mitä vaativimpiin suorituksiin?

Jumaleissön mikä maso mää oon.

Björk

mulle

Kippari-Kalle

Oon ihastunut pinaattiin. Tein toissa viikolla (mun ruokaelämässäni siis aivan hiljan) pinaatti-perunagratiinia. Tänään tein makaronilaatikkoa, jonka jauhelihoista korvasin puolet pinaatilla ja raejuustolla. Hyvää. Mihkähän muualle mä voisin pinaattia lisätä?

Muistan kuinka lapsena rivarissa syötiin pikkuveljen kanssa pinaattikeittoa ja käytiin joka lusikallisen jälkeen nostamassa olohuoneen sohvia ja toteamassa, että kyllä muuten tulee lisää voimaa, kun syö pinaattia.

Keimit

A on koonnut lauantai-illan satoa blogiinsa. Sitaatit tiivistävät aika paljon. Tai toisaalta, ne jutut toistu aika kovasti, joten en tiedä tuliko illan aikana edes sanottua mitään muuta.

Kiitossii kaikille, oli kyllä taas niiiin kivaa!

Aineenopettajan kesäjobi

Mein uuteen vakkari(?)-erotiikkaliikkeeseen haetaan myyjää. Melkein hakisin, ellei olisi jo hommaa riittävästi. Eiks oiski mielenkiintoista kuinka työpäivän julkista arkea olisi ihmisten yksityinen arki? En mä mikään asiantuntija alalla olisi, mutta noin niinku tarinallisesti olisi hienoa hinnoittella mäntäpätkii ja olla jynkkymyyjä (ihanaa, pääsin käyttämään näitä juuri oppimiani sanoja).

Ehkä sit kun oon opettaja ja kesät työttömänä.

Alustava dispositio

Jehh, sain hommia eteenpäin. Tyytyväisyyttä. Blokki on ohitettu ja sisällysluettelo tuntuu toimivalta. Mä valmistun joskus. Nukkumisen arvoinen asia. Öitä!

Marjalude

Kirjoitan nyt semmaa maanantaiksi. Kivaa taas, kun nyt pääsi vähän vauhtiin. Mut harmittaa, etten ehdi saada kummoista räpellystä aikaan, sillä olisin halunnut saada mahdollisimman pitkälle tän homman, jotta saisin siihen sitten myös ohjausta (joo, ja graduohjaus on oikeasti ohjausta ja pitäydytään gradussa eikä siirrytä kirjoittajaan). Tässä nimittäin käynee niin, että seuraavan kerran saan ohjausta syksyllä ja silloin mulla pitäisi olla työ jo karkeasti valmis. No mut, sit vaan hiotaan vähän karkeemmalla meiningillä. Jos nyt saisin sisällysluettelon sille mallille, että siitä näkyisi kokonaisstruktuuri. Sisällysluettelot on mulle ehkä kaikkein tärkeintä ikinä. Oon haparoinut joka lukuun jotain ja lähen sitten myöhemmin niitä paisuttelemaan tai karsimaan. Pitää siis eka kattoo, toimiiks se rakenne ja sit vasta voi alkaa kirjoittamaan jotain lukua kokonaan, kun tietää, mikä tehtävä sillä luvulla siinä kokonaisuudessa on. Että aikamoisen aukkoista tekstiä on tiedossa ens semmaan...

Tässä kouluhässäkässä (semma, tuntisuunnitelmat, työhakemus) en ole vielä ehtinyt oikein tajuta, että huomisesta on tulossa oikein kiva päivä! Puolet kotokunnasta tulee tänne kemuileen. Jeffaa! Syömistä, kreppirautailua, juomista, tanssimista! Vähäks superii.

Tajusin vasta äsken kun myspacetin Vuokko Hovattaa, että piru, nehän on Aulikki Oksasen tekstiä! Prkl, Aulikki on ehkä parhautta! Khyynel kaikkia sen sanoituksia. Mä opin lukeen runoja joskus Ranskassa, kun kävin Biblioteque Nordiquessa lainaamassa Maallisia lauluja. Oon sitä kokoelmaa ettinyt divareistakin, mutta ei oikein löydy. Joku best of mul kummiskin on. Pitää vissiin toi Vuokko Hovatta hommata. Oispa rahaa. Saiskohan sitä maakunnan kirjastosta?

Ja rahasta tuli viä mieleen. Se mun kantis-pyöräkorjaamo on mennyt konkkaan. Koen syyllisyyttä, sillä kävin niillä ainakin kolmesti pumpauttamassa ilmatteeks renkaat. Nyt sit ku tosiaan taas hajos kumi, jouduin meneen jonnekin hc-pyöräpaikkaan, jossa makso enemmän ja jossa sitä ei ees ekalla kerralla saatu kuntoon vaan jouduin palaamaan ja vielä kustantamaan uuden ulkorenkaan. 55e. Perkele, pyöräily on melkein bussia kalliimpaa. Oikeesti. Mut siis vielä, että kauhian ystävällisiä olivat tuolla uudessakin liikkeessä. Mut mul on takuulla joku maastopyöräilyharrastajien takarengas nyt Ylvassa. Siin lukee vielä oranssilla se logo ja se venttiilin nuppi on oranssi. Niin viittaa johonki sporttisuuteen. En ehkä kestä. Ylva ei ehkä kestä. Me ei hyväksytä.

Mut nyt mansikoita pakkasesta, teen rahkaa, hymyy.

Pitää virkeänä

Oon niin vihoissani taas tuosta toiminnasta norssilla. Sain tänään kuulla, kuinka eilen oltiin itketetty oikein kolmen ohjaajan voimin yhtä harjoittelijaa. (Tai oli palautetilaisuudessa ollut toinenkin harjoittelija paikalla ja ilmeisesti myös aika tiukilla. Ettei sentäs ihan yksin oltu jätetty itkemään. Vittu.)

Miten on mahdollista, että opetuksen ja ohjauksen ammattilaiset eivät hallitse palautteen antamisen perussääntöjä. Ihan tästä kylmiltään, ilman vuosien kokemusta, löytäisin vaikkapa kolme varsin selkeetä neuvoa: 1) Kehua voi tuskin koskaan liikaa 2) älä takerru virheisiin vaan pääse niiden yli, eli 3) katso tulevaisuuteen ja miettikää yhdessä kehitysideoita. Herrajumala, onhan se vaikeaa, mutta jumalauta voi vähän ehkä työnsä puolesta panostaa ja kiinnittää tähän huomiota, eikä kysyä, että "oletko sä ees tosissasi tän harjoittelun kanssa?" silloin kun toinen on koko vuoden paahtanut aiheen parissa. Kuitenkin semmosista pikkuasioista kyse kuin itsetunto ja mites ois vaikka tunteet.

Tosi hienosti kyllä sitten tämä palautetta seurannut harjoittelija oli sitten kyllä soitellut yhdelle ohjaajista jälkeenpäin ja kysellyt, mitä tuollaisella palautteella oikein oltiin haettu. Ihanasti toimittu.

Vituttaa ja pelottaakin. Mulle tullee ensi torstaille hedelmällinen ja kannustava palautekerta. Ei oikeesti jaksaisi tuollaista. Eikä oikein jaksaisi ruveta selvittämäänkään asiaa, koska on jo ihan riittävän rankkaa muutenkin. Vähän oli tuossa puhetta, että voitaisiin porukalla nostaa tämä linttaamis-metodi puheeksi. Yksin ei lattianrajasta oikein kykene keskustelemaan vakuuttavasti, mutta jos joukkovoima toimisi.

Mietin jo, mitä kaikkea voisin sanoa, jos mulla on ilo kohdata samanlainen tunnelma ensi viikolla. Lähdenkö pois siinä vaiheessa, kun alkaa menee yli ja pyydän, että ohjaajat miettisivät, mitä kestän kuulla ja mitenkä ja vasta sitten kun ovat suodattaneet juttuja mun tasolleni, niin kertoisivat ne (tai lähettäisivät spostilla?). Vai vedänkö huumorivaihteella ja otan ironisesti pöydälle tän meiningin tyyliin "huhhuh, olipa tunti, onpa kiva kuulla nyt teidän arvatenkin kannustavia palautteitanne". Vai jaksaisinko ruveta keskustelemaan palautteenantotyylistä jo heti paikanpäällä ja kysyä, mitä mulle on tarkoitus jäädä palautteesta käteen tai suoraan, että tietävätkö ohjaajat esimerkiksi nk. hampurilaispalautemallia.

Yritin joulun polkemissessiossa päästä keskustelevaan ilmapiiriin, mutta siinä meni ainakin puolisen tuntia, ennenkö sain didaktikon rauhoittumaan ja lopettamaan huutamisen. Eikä toisaalta pitäisi olla mun vastuulla saada palautetilaisuudesta keskustelevaa tai rakentavaa. Toisaalta mielessä on myös, että tä ei oikeesti ole kovin maailmaakaatava asia, joten ei sitten jaksaisi mennä kökkö-palautteenantajien tasolle ja pitää tunnin onnistumista maailman tärkeimpänä asiana. Mutta toisaalta pidän minua itseäni henkilönä siinä määrin arvossa, että jos oikeasti kritiikki kohdistuu minuun henkilönä, ei sitä voi sivuuttaa.

Kadonneet Martti ja Ruben

Niijoo, ja näin viime yönä unta, että kekkeröitiin Maritta Kuulan kanssa. Bondattiin.
Sit oli kans joitain iha omii tuttui (Rigi, tuo pile-eläin ainakin) ja pari rockabillyhemmoo. Sit siin baaris/talos oli värikkäät seinät, portaita ja kauniita kehyksiä seinällä.

Tahon takas uneen!

Moon niin paras taas

Sain aamusella spostia, joissa pyydettiin hakemaan töitä. Lehtori oli ennakkokarsinut kolme tyyppiä, joiden toivotaan hakevan tuntiopettajaksi syksyllä. Ja khyyyyllä, mä olen joukossa! Vähäks oon IHA VITUN KOVA.

En ees tiä haenko, sillä seura oli vielä kovempi ja en ehdi juur mitensäkään kehittelemään reilussa viikossa pätevää hakemusta ja suunnitelmaa kurssista, jonka sit pitäisin. Täsä kun on semmat ja tuntisuunnitelmat ja muut kans niskassa. Ja siks toiseks en ehi ees valmistua siihen ja ne kaks muuta on jo maistereita (/jatko-opiskelijoita). Mut kai mä jotain räpellän, tai ainakin käyn tsempauttamassa itteeni lehtorin luona.

Oikeesti, helevetti, vähä oon otettu tästä nyt. Tosin vähä myös semmoinen kikatus, että lehtoriraukalla ei ihan oo tiedossa asioiden todellinen laita. Ja myös vähän semmoinen, että kui helekutin korkialla odotukset oikein on? Pitäiskö tässä oikeesti hallita joitain juttui? Nimittäin en hallitte. Ja jos sen homman sais, niin voi kauhia. En hetkeäkään kuvittelis täyttäväni jotain laatukriteereitä. Mut voisin kesän sit paneutua asiaan.

Uhhuh, en nyt tiiä miten suhtautua.

Miettikää jos mä oikeesti saan joskus jostain töitä. Vähäks SITTEN oon paras.

Madame! Madame!

Olemme A.n kanssa saaneet kyselyjä suhteestamme. Myönnettäköön, että aktiivisesti on annettu kuvaa et ois vähä juttua menos. Ihan vaan sillä, että eikö oiski hauska, jos ois jotain juttua menos.

Meil on ja tulee olemaan ehkä paras parisuhde ikänä. Olemme ulkoistaneet asiat, jotka kuitenkin hyvin ystäväpohjaiseen kumppanuuteen eivät oikein soveliaasti sovi. Mutta muuten homma toimii.

Meidän yhteisestä kodista tulee henkevä ja kaunis, kuten myös lapsistamme. A. hoitaa sen äidillisemmän ja emännällisemmän puolen. Mulle jää semmonen epämääräisempi työsarka (vähän tyyliin, että kattoo nyt mihin se kykenee, ehkä kerran kuussa leikkiä glamouredustusrouvaa (joka ottaa vähän rauhoittavia, ettei oo liian häsö) ja muina aikoina vaan olla bohe/nörde ja lukee ehkä lapsille kirjoja tai välillä hioo pöytää. Ja kantaa kauppakassit, kun toisen käsi on ikirustovaurioinen. Ja lasten kokoa.)

Kotimme tulee näyttämään lehtien sivuilla herttaiselta. Itse olemme kuvissa taustalla vain häivähdyksenä (emmehän halua tuoda itseämme liikaa esille) ja A. voi esitellä puutarhansa (sen perinteisemmän) ja pöytäpintoja koristavat kukkalaitteet. Eteinen on järjestyksessä, lattialla kenties parit suloiset lasten kengät.

Rauhallisesta yleisilmeestä huolimatta on kuitenkin oltava myös kaaosta. Kaaoksessa on jotain kiinnostavaa. (Siis pitää olla hyvä kaaos, jossa monta juttua menos, mut ne kaikki yksitellen hallinnassa. Ei mitään ahistuskaaosta.) Nii, ja on pakko esitellä seiniä. Seinät on hirmu tärkeet. (Nä seinät ja kaaos oli mun ehot kotiesittelylle.)

Tätä yhteiseloa tässä ollaan jo tovi reenattukin. Eka puolisen vuotta ulkomailla ja nyt reilu puoli vuotta täällä. Osoitteet on erit, ruoat samat, mutta kunhan saan tuon tuosta liehiteltyä ja lämmiteltyä, niin johan se muuttaa mun perässäni vaikka minne.

Ja vielä on muutama asia sopimatta. Esimerkiksi lasten sukupuolet ja talon väri. Lasten nimistä en rupee edes kirjoittamaan. Teen niistä sit kokonaan oman blogin.

Leilana

Hyvinhän se sit ihan meni. Kiteytin Australian kasvillisuusvyöhykkeet, koripallon tekniikan ja sekuntien laskemisen. Ei huono. Pääsin pitään runotuntiakin. Kyllä sen vaan huomaa, mikä on omaa alaa. Innostus ja ideat ja toteutus ja oma taito oli niinkö ehkä miljoonasti korkiammalla kuin, noh, vaikka sitten liikunnassa. Vaikka en ees oo mikään niin runoihminen. Norssi perkele on saanut muhun jonkun äidinkielenopettajuuden siemenen.

Päivän kohokohta oli kyllä se, kun huomasin huutavani kentän laidalla ohjeita koripallopeliin pallo kainalossa. Vähä semmonen ruumiistairtautumisfiilis.

Yöuni ei meinannut tulla ja sitten kun tuli, niin heräsin muutaman tunnin päästä, sopivasti tuntia ennen kuin kello soi, joten eihän siinä enää saanut nukahdettua. Joku ihme ahistus. Lauantai-illasta? Ja myös siitä, että mitä jos en pääsekään niihin suunniteltuihin luokkakokouspippaloihin. (Pakko, pakko päästä!) Lauantai oli siis oikein mukava, oltiin alkuiltaa opiskeluporukalla, ja sittemmin siihen liittyi muuta väkeä ja yllättäen ystäväni omine seurueineen ja loppuviimein olin puolituttujen ja tuttujen ja kaikkein kans ja oikein tanssahdeltiinkin. Taisin illalla sitten vielä ikävöidä ja murehtia vähän. Ja miks pitää olla morkkisdarra, kun ei oikeesti tarttis. Njoo. Ja uu, mua aiotaan sokkotreffittää :D Hahah, saas nähä. Ainakin treffityksen toisella osapuolella on kivoi kavereita.

Urheilupantteri

Eilen suunniteltiin luokkakokousta. Vaikka arvasin, en ollut jotenkin varautunut siihen, että ilta venähtää taas. Nyt en jaksa reflektoida iltaa enempää. Enkä mä tiiä oliks siinä reflektoitavaa.

Oon nyt täällä darraoloissani ja mietin, miten ihmeessä voin huomenaamulla olla opettamassa liikuntaa ala-asteella. Aika halvalla huoraan, mietin.

Ja tyhmä menin ostamaan riisisipsejä.

Ja mun pyörästä meni taas kumi. Ärsyttää kun saa koko ajan olla korjailemassa sitä pahuksen veloa.

Kudo ne vaan yhteen ne silmukat

Hihi, käväsin A:n koululla opettamassa ala-asteen kutosille käsitöitä, matikkaa, fysiikkaa ja äikkää. Vahvuusalueekseni koin erityisesti lapasten kärkikavennuksen.

Mut oli mukavata ja mukavii oppilaita ja hlökuntaa.
Ja niil oli siel kirjasto. Ja kaikki oli innokkaita ja oli siel ihan luonnostaan ja totta kai lainasivat ja lukivat. Vallan liikutuin.

Ehkä musta vielä joku tulee.

Sit palkittiin työpäivä patiosiiderillä.

Mut päivä olikin sit siinä. Jääkaapissa olisi eilen tekemääni valkosipuliperuna-pinaatti-gratiinia sekä tänään ostettua melonia. Mut ehken jaksa vaan liikkua ja ruveta tekee mitään. Katon vaan koomassa Green Wingii.

Terde Vernissage

TERDEKAUSI AVATTU! Puhuttu paljonpaljon kesästä ja mitä kaikkea tehdään ja millä rannalla ja missä puistossa ja mitä syödään ja juodaan ja missä juotavat viilennetään ja mistä kuunnellaan musiikkia. Jee!! Niin kivaa! Hymiöö! Ihmiset tulee niin erilaisista taustoista kuin mä, mutta silti ollaan riittävän samoissa tilanteissa nyt. Tä on uutta mulle. Yleensä taustat on samat, vaikka tilanteet niin erit.

Terdeily jatkui sittemmin sisätiloissa, mutta toisaalta onnittelen itseäni, etten lähtenyt viimeiselle rundille Tummille tunneille. Uhhuhhuh. Haukotutti niin jo, ja sitä paitsi, mulla on jalassa MUN UUDET VIHREÄT BYYSANI, joten ei silleestikään ollut tilillä enää pitoo. Ja löysin vihdoin kutakuinkin tavoittelemani JUHANNUSYÖROMANTTISEN YÖMEKON. Valkoista puuvillaa ja pitsiä. Enää aamukaste puuttuu. Ja palmikot.

Se siis tä päivä.

Eilinen sitä vastoin. Lähettiin onnistuneesti yksille ja sittemmin lenkkisaunaan mäyrän kanssa ja sittemmin yövyttiin soffalla ja palautettiin kokeet kasiluokalle yöpaita päällä ja rintsikat laukussa ilman meikkiä.


Kiirettä pitänyt.
Stubbikin johdos ja silleesti. (Jykä vai Stubb?)