Pitää virkeänä

Oon niin vihoissani taas tuosta toiminnasta norssilla. Sain tänään kuulla, kuinka eilen oltiin itketetty oikein kolmen ohjaajan voimin yhtä harjoittelijaa. (Tai oli palautetilaisuudessa ollut toinenkin harjoittelija paikalla ja ilmeisesti myös aika tiukilla. Ettei sentäs ihan yksin oltu jätetty itkemään. Vittu.)

Miten on mahdollista, että opetuksen ja ohjauksen ammattilaiset eivät hallitse palautteen antamisen perussääntöjä. Ihan tästä kylmiltään, ilman vuosien kokemusta, löytäisin vaikkapa kolme varsin selkeetä neuvoa: 1) Kehua voi tuskin koskaan liikaa 2) älä takerru virheisiin vaan pääse niiden yli, eli 3) katso tulevaisuuteen ja miettikää yhdessä kehitysideoita. Herrajumala, onhan se vaikeaa, mutta jumalauta voi vähän ehkä työnsä puolesta panostaa ja kiinnittää tähän huomiota, eikä kysyä, että "oletko sä ees tosissasi tän harjoittelun kanssa?" silloin kun toinen on koko vuoden paahtanut aiheen parissa. Kuitenkin semmosista pikkuasioista kyse kuin itsetunto ja mites ois vaikka tunteet.

Tosi hienosti kyllä sitten tämä palautetta seurannut harjoittelija oli sitten kyllä soitellut yhdelle ohjaajista jälkeenpäin ja kysellyt, mitä tuollaisella palautteella oikein oltiin haettu. Ihanasti toimittu.

Vituttaa ja pelottaakin. Mulle tullee ensi torstaille hedelmällinen ja kannustava palautekerta. Ei oikeesti jaksaisi tuollaista. Eikä oikein jaksaisi ruveta selvittämäänkään asiaa, koska on jo ihan riittävän rankkaa muutenkin. Vähän oli tuossa puhetta, että voitaisiin porukalla nostaa tämä linttaamis-metodi puheeksi. Yksin ei lattianrajasta oikein kykene keskustelemaan vakuuttavasti, mutta jos joukkovoima toimisi.

Mietin jo, mitä kaikkea voisin sanoa, jos mulla on ilo kohdata samanlainen tunnelma ensi viikolla. Lähdenkö pois siinä vaiheessa, kun alkaa menee yli ja pyydän, että ohjaajat miettisivät, mitä kestän kuulla ja mitenkä ja vasta sitten kun ovat suodattaneet juttuja mun tasolleni, niin kertoisivat ne (tai lähettäisivät spostilla?). Vai vedänkö huumorivaihteella ja otan ironisesti pöydälle tän meiningin tyyliin "huhhuh, olipa tunti, onpa kiva kuulla nyt teidän arvatenkin kannustavia palautteitanne". Vai jaksaisinko ruveta keskustelemaan palautteenantotyylistä jo heti paikanpäällä ja kysyä, mitä mulle on tarkoitus jäädä palautteesta käteen tai suoraan, että tietävätkö ohjaajat esimerkiksi nk. hampurilaispalautemallia.

Yritin joulun polkemissessiossa päästä keskustelevaan ilmapiiriin, mutta siinä meni ainakin puolisen tuntia, ennenkö sain didaktikon rauhoittumaan ja lopettamaan huutamisen. Eikä toisaalta pitäisi olla mun vastuulla saada palautetilaisuudesta keskustelevaa tai rakentavaa. Toisaalta mielessä on myös, että tä ei oikeesti ole kovin maailmaakaatava asia, joten ei sitten jaksaisi mennä kökkö-palautteenantajien tasolle ja pitää tunnin onnistumista maailman tärkeimpänä asiana. Mutta toisaalta pidän minua itseäni henkilönä siinä määrin arvossa, että jos oikeasti kritiikki kohdistuu minuun henkilönä, ei sitä voi sivuuttaa.