perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Marjalude

Kirjoitan nyt semmaa maanantaiksi. Kivaa taas, kun nyt pääsi vähän vauhtiin. Mut harmittaa, etten ehdi saada kummoista räpellystä aikaan, sillä olisin halunnut saada mahdollisimman pitkälle tän homman, jotta saisin siihen sitten myös ohjausta (joo, ja graduohjaus on oikeasti ohjausta ja pitäydytään gradussa eikä siirrytä kirjoittajaan). Tässä nimittäin käynee niin, että seuraavan kerran saan ohjausta syksyllä ja silloin mulla pitäisi olla työ jo karkeasti valmis. No mut, sit vaan hiotaan vähän karkeemmalla meiningillä. Jos nyt saisin sisällysluettelon sille mallille, että siitä näkyisi kokonaisstruktuuri. Sisällysluettelot on mulle ehkä kaikkein tärkeintä ikinä. Oon haparoinut joka lukuun jotain ja lähen sitten myöhemmin niitä paisuttelemaan tai karsimaan. Pitää siis eka kattoo, toimiiks se rakenne ja sit vasta voi alkaa kirjoittamaan jotain lukua kokonaan, kun tietää, mikä tehtävä sillä luvulla siinä kokonaisuudessa on. Että aikamoisen aukkoista tekstiä on tiedossa ens semmaan...

Tässä kouluhässäkässä (semma, tuntisuunnitelmat, työhakemus) en ole vielä ehtinyt oikein tajuta, että huomisesta on tulossa oikein kiva päivä! Puolet kotokunnasta tulee tänne kemuileen. Jeffaa! Syömistä, kreppirautailua, juomista, tanssimista! Vähäks superii.

Tajusin vasta äsken kun myspacetin Vuokko Hovattaa, että piru, nehän on Aulikki Oksasen tekstiä! Prkl, Aulikki on ehkä parhautta! Khyynel kaikkia sen sanoituksia. Mä opin lukeen runoja joskus Ranskassa, kun kävin Biblioteque Nordiquessa lainaamassa Maallisia lauluja. Oon sitä kokoelmaa ettinyt divareistakin, mutta ei oikein löydy. Joku best of mul kummiskin on. Pitää vissiin toi Vuokko Hovatta hommata. Oispa rahaa. Saiskohan sitä maakunnan kirjastosta?

Ja rahasta tuli viä mieleen. Se mun kantis-pyöräkorjaamo on mennyt konkkaan. Koen syyllisyyttä, sillä kävin niillä ainakin kolmesti pumpauttamassa ilmatteeks renkaat. Nyt sit ku tosiaan taas hajos kumi, jouduin meneen jonnekin hc-pyöräpaikkaan, jossa makso enemmän ja jossa sitä ei ees ekalla kerralla saatu kuntoon vaan jouduin palaamaan ja vielä kustantamaan uuden ulkorenkaan. 55e. Perkele, pyöräily on melkein bussia kalliimpaa. Oikeesti. Mut siis vielä, että kauhian ystävällisiä olivat tuolla uudessakin liikkeessä. Mut mul on takuulla joku maastopyöräilyharrastajien takarengas nyt Ylvassa. Siin lukee vielä oranssilla se logo ja se venttiilin nuppi on oranssi. Niin viittaa johonki sporttisuuteen. En ehkä kestä. Ylva ei ehkä kestä. Me ei hyväksytä.

Mut nyt mansikoita pakkasesta, teen rahkaa, hymyy.

Ei kommentteja: