Ohops, harkitsen, että josko täyttäisin lomakkeen ja eroaisin kirkosta. Jännittävää, jännittävää. Mun täytyy nyt vielä puntaroida ja eksplikoida itselleni nämä syyt ja mitä haluan tällä teollani sanoa ja sanonko sillä sen, mitä haluan sanoa. Sillä onhan se nyt, jos tällainen seurakuntanuori jättää Jeesuksen veret juomatta.
Hm, ehkä palaan aiheeseen yksityiskohtaisemmin myöhemmin. Voisin vielä sanoa monta asiaa traditioista, valtion ja kirkon suhteesta, kirkollispolitiikasta, vapaa-ajattelijoista, jumaluudesta, kirkon vallanjaosta, halustani ottaa kantaa ja kuvitella voivani vaikuttaa asioihin sisältäkäsin, erinäisistä teemoista ja niiden suhteesta Raamattuun ja Raamatun suhteesta sitä tulkitseviin ihmisiin ja heidän suhteestaan näihin teemoihin ja teemoihin liittyviin ihmisiin. No aivan.
sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008
lauantaina, syyskuuta 27, 2008
Iso tyttö jo
Tänään erään romukaupan kassalla kassamyyjä taivasteli, kuinka olin kasvanut, "naisistunut". "Sä olit niin pikkunen, kun tulit meille töihin". Niin, mun elämässäni ei oo tapahtunut mitään viimeiseen n. seitsemään vuoteen, joten enpä ollut ajatellut, että siitä on jo niin kauan. Paitsi että olen vanhentunut sen seitsemisen vuotta. Muut ehkä huomaa eron, mutta mullehan tä on ollut tätä samaa settii koko ajan. Tai kuvittelen ainakin niin. Kuvittelen myös edelleenkin mahtuvani kolmekutosen vaatteisiin. Mikään ei ole muuttunut.
Tontun hanuri
Se on kuulkaa pimeys, joka eksistenssaa ilman valoja. Kokeilkaapa pyöräillä (mahdollisesti pikkupieruissa) pitäjän tai kauppalan läpi klo 23.30 jälkeen vaikkapa syyskuussa. Sillä tuolloinhan räpsähtää kaikki paitsi kirkontienoon kuusi katulamppua pois päältä. Sillä siihen aikaan eivät hyvät ihmiset enää kuljeskele.
Thänk kaad oli tänään taskulamppu mukana. Sitä on mukava lapasissa pidellä samalla kun ohjailee mammaveiviä.
Tuli kotimäelle kiivetessä elävästi mieleen ne teinikerrat, kun naapurinlikan kanssa palailimme persikkaliköörin hammastahnalla pesty maku suussa kotiin ja näimme mäntyjen seasta pilkottavat kotitalojen valot. Äidit valvoivat. Ja tuli mieleen nekin kerrat, kun on yritetty ajaa kotiin vähän vielä haastavimmissa huuruissa ja yritetty väistää umpipimeässä vastaantulevia äijiä tupakan hehkun perusteella ja kiertää tien kuoppia ja betoniporsaita ulkomuistista. Aina ei ole voinut onnistua ja sitten oltiin liikennemerkki otsassa, kädet kunnan ruusupuskissa ja polvet nurmessa. Ja kun kotona yrität hipsiä portaita vinttiin hengästyneenä, nilkuttaen ja tupakantuoksuisena se ruusupuska päässä herättämättä valvovaa äitiä, herätät hänet ja silloin on turha yrittää syyttää kaikesta pimeyttä. Ellet puhu raamatullisesti, kuten äitisi siinä vaiheessa.
Thänk kaad oli tänään taskulamppu mukana. Sitä on mukava lapasissa pidellä samalla kun ohjailee mammaveiviä.
Tuli kotimäelle kiivetessä elävästi mieleen ne teinikerrat, kun naapurinlikan kanssa palailimme persikkaliköörin hammastahnalla pesty maku suussa kotiin ja näimme mäntyjen seasta pilkottavat kotitalojen valot. Äidit valvoivat. Ja tuli mieleen nekin kerrat, kun on yritetty ajaa kotiin vähän vielä haastavimmissa huuruissa ja yritetty väistää umpipimeässä vastaantulevia äijiä tupakan hehkun perusteella ja kiertää tien kuoppia ja betoniporsaita ulkomuistista. Aina ei ole voinut onnistua ja sitten oltiin liikennemerkki otsassa, kädet kunnan ruusupuskissa ja polvet nurmessa. Ja kun kotona yrität hipsiä portaita vinttiin hengästyneenä, nilkuttaen ja tupakantuoksuisena se ruusupuska päässä herättämättä valvovaa äitiä, herätät hänet ja silloin on turha yrittää syyttää kaikesta pimeyttä. Ellet puhu raamatullisesti, kuten äitisi siinä vaiheessa.
torstaina, syyskuuta 25, 2008
maanantaina, syyskuuta 22, 2008
No mut täähän on kiiltävä
Aloitin piirustuskurssin kansalaisopistossa. Kotitehtäväksi tuli piirtää asetelma, jossa harjoiteltaisiin erilaisten struktuureiden tekoa: haurasta, kiiltävää ja karvaista. Kiiltävää pintaa edustamaan nappasin asetelmaani hajuvesipullon. Calvin Kleinin lähes tyhjän Escapen.
KUKA HULLU VALITSEE ESCAPE-PULLON LYIJYKYNÄTYÖHÖN?!
Kun ei ole taitoa ajatella valintaa tehdessä niin pitkälle, että lasinen läpinäkyvä kahdeksankulmainen nesteellä täytetty esine ei ehkä ole se, josta alkeiskurssilainen aloittaa.
Jumanvita ja minähän yritän.
KUKA HULLU VALITSEE ESCAPE-PULLON LYIJYKYNÄTYÖHÖN?!
Kun ei ole taitoa ajatella valintaa tehdessä niin pitkälle, että lasinen läpinäkyvä kahdeksankulmainen nesteellä täytetty esine ei ehkä ole se, josta alkeiskurssilainen aloittaa.
Jumanvita ja minähän yritän.
Antakaa määkin huudan
Vähäks jännää, kuunneltiin puhetekniikan kurssilla jokaisen ääntä. Tiesin (viimevuotisen palautteen perusteella) puhuvani nopeasti ja olihan se aika tykitystä. Mutta artikulaatio ja rytmitys oli kuulemma kuitenkin tosi selkeää. Tai on, jos jaksan kiinnittää huomiota siihen.
Ehkä tommosessa lukutilanteessa tulee panostettua selkeyteen. Normistihan puhun kaiken puoliksi vain itselleni enkä esimerkiksi keskustelukumppanille, mikä tekee kanssani keskustelusta jatkuvaa "ai mitä sanoit?"-peliä.
Parastahan on, kun puhumme siskon kanssa. Vaikka istuisimme vierekkäin, emme tajua, mitä toinen sanoo. Musta se puhuu tosi epäselvästi, en erota sanoja toisistaan. Sen mielestä mä mutisen, eikä mun jutuissa muutenkaan oo järkee. Puhelimessa on oikeasti vaikea keskustella, keskeytämme toisiamme jatkuvasti, koska emme saa selvää. Äärimmilleen hiottua kommunikaatiota, joka on saavutettavissa vain viidentoista vuoden yhteiselon kautta.
Lisäksi huomasimme, että puhun, krhm, kuuluvasti. No pitäähän sitä asiansa kajauttaa, jos sille linjalle lähdetään.
Mutta ääneni myös ehkä kestää sen, sillä kuuluvuus oli kai myös äänen laadun ominaisuus. Umpeen turvonneet nenä- ja poskionteloni haltsaavat kuitenkin resonoinnin, mistä myös seuraa tumma (?) ja tunnistettava ääni. Musta mun ääni on jotenkin kova. Ehkä se on jtn kireyttä ("kovia alukkeita" ainakin). Ja päkyytin Moreeni-tekstinkin tunteella ja tulkiten, mikä ansiokseni katsottakoon.
Ja tätähän ei voi olla tässä yhteydessä mainitsematta: maailman jumalallisin ääni löytyy Alan Rickmanilta.
Orgasmi.
Ehkä tommosessa lukutilanteessa tulee panostettua selkeyteen. Normistihan puhun kaiken puoliksi vain itselleni enkä esimerkiksi keskustelukumppanille, mikä tekee kanssani keskustelusta jatkuvaa "ai mitä sanoit?"-peliä.
Parastahan on, kun puhumme siskon kanssa. Vaikka istuisimme vierekkäin, emme tajua, mitä toinen sanoo. Musta se puhuu tosi epäselvästi, en erota sanoja toisistaan. Sen mielestä mä mutisen, eikä mun jutuissa muutenkaan oo järkee. Puhelimessa on oikeasti vaikea keskustella, keskeytämme toisiamme jatkuvasti, koska emme saa selvää. Äärimmilleen hiottua kommunikaatiota, joka on saavutettavissa vain viidentoista vuoden yhteiselon kautta.
Lisäksi huomasimme, että puhun, krhm, kuuluvasti. No pitäähän sitä asiansa kajauttaa, jos sille linjalle lähdetään.
Mutta ääneni myös ehkä kestää sen, sillä kuuluvuus oli kai myös äänen laadun ominaisuus. Umpeen turvonneet nenä- ja poskionteloni haltsaavat kuitenkin resonoinnin, mistä myös seuraa tumma (?) ja tunnistettava ääni. Musta mun ääni on jotenkin kova. Ehkä se on jtn kireyttä ("kovia alukkeita" ainakin). Ja päkyytin Moreeni-tekstinkin tunteella ja tulkiten, mikä ansiokseni katsottakoon.
Ja tätähän ei voi olla tässä yhteydessä mainitsematta: maailman jumalallisin ääni löytyy Alan Rickmanilta.
Orgasmi.
sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008
Armon varassa
Kotsas taas, syön eiliseltä jäänyttä mutakakkuuuuu, njam. Käytiin kattoo Armon varassa TT:ssa, oli oikein huva, A-E Lyytikäinen on kyllä suosikki nyt. Ja muutamilla käytiin kans. Enkä osannut käyttää hyväksi juomia tarjoavaa miestä. Mulle tulee semmonen olo, että oon jotain auki sille, joka on jtn tarjonnut. Jotain paskanjauhantaa edes. Ja en haluu antaa edes sitä. Kiittikiittimoimoi.
Ja en tietenkään kävellyt kotia yöllä pitsan jälkeen. Joten lähdin A:n tyköö tässä iltasella. Päivä meni arskaa ottaessa ja syödessä. Ja Leevi & The Leavingsia kuunnellessa. Varsinainen sunnuntai.
Ja en tietenkään kävellyt kotia yöllä pitsan jälkeen. Joten lähdin A:n tyköö tässä iltasella. Päivä meni arskaa ottaessa ja syödessä. Ja Leevi & The Leavingsia kuunnellessa. Varsinainen sunnuntai.
perjantaina, syyskuuta 19, 2008
Kerrankikö
Olenkos kertonut, kuinka olen noh, jos nyt en tavannut, niin nähnyt Juliette Binochen noin metrin päästä ja sen jälkeen luentosalietäisyydeltä. Siis elävänä, ei elävänä kuvana. Tai kyllä elävänä kuvanakin: hän puhui ensiksi joillain filmifestivaaleilla Pariisin kupeessa ja sitten katsoimme koko sali Bleun. Itkin vuolaasti, jo haastattelun aikana. Tai ehkä jo silloin, kun Madame Näytän-vielä-hehkeämmältä-luonnossa-kuin-valkokankaalla käveli aulassa vastaan.
Preisnerin musiikki se on mikä itkettää.
Preisnerin musiikki se on mikä itkettää.
torstaina, syyskuuta 18, 2008
Val Kilmer
Minulla on mesessä ystävä, jonka nimi on tällä hetkellä muotoa Val "Lotta Virtanen" Kilmer.
Juuri tällä hetkellä Val "Lotta Virtanen" Kilmer ei ehdi keskustelemaan, sillä hänen on pakko katsoa ohjelma Syödään yhdessä.
Juuri tällä hetkellä Val "Lotta Virtanen" Kilmer ei ehdi keskustelemaan, sillä hänen on pakko katsoa ohjelma Syödään yhdessä.
Poliisittarena
Tilasin play.comista Joan as Police Womanin To Surviven, mun laskelmien mukaan sen ois pitänyt tulla jo eilen, mutta onneksi se kolahti tänään saappaiden päälle. Jehhh!
keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008
Bed of Roses
Aamulla seitsemännen ja kahdeksannen torkun (nykyään kuuden minuutin torkku) välissä radiosta alkoi kuulua Bon Jovin Bed of roses. Oli pakko laittaa se yksi torkku vielä, mutta silti ehti lopputahdeille.
Myötähäpeilevät muistot lääsyistä vinteistä, joissa kaksitoistavuotiaat pojat tanssittivat kaksitoistavuotiaita tyttöjä tai toisinpäin. Meillä oli maripaidat, joiden lappu oli aina ylhäällä ja viisnollaykköset joillain ja soikiot silmälasit, hikiset kädet, ei mitään meikkii tai ehkä puuterii eli puuterskaa ja vaniljaista fii-deodoranttia ja pojilla keskipääjakaus. Jarkko tanssi tosi lähellä ja toooosi hitaasti ja Mikestä tykättiin ja Jaakolla oli siis sikapitkät silmäripset, joihin tytöt halusivat laittaa ripsaria.
Myötähäpeilevät muistot lääsyistä vinteistä, joissa kaksitoistavuotiaat pojat tanssittivat kaksitoistavuotiaita tyttöjä tai toisinpäin. Meillä oli maripaidat, joiden lappu oli aina ylhäällä ja viisnollaykköset joillain ja soikiot silmälasit, hikiset kädet, ei mitään meikkii tai ehkä puuterii eli puuterskaa ja vaniljaista fii-deodoranttia ja pojilla keskipääjakaus. Jarkko tanssi tosi lähellä ja toooosi hitaasti ja Mikestä tykättiin ja Jaakolla oli siis sikapitkät silmäripset, joihin tytöt halusivat laittaa ripsaria.
Good bye, Polly!
Hän on muodostunut taas!
Tai tajuaa ostaa vaatteensa sen mukaan! Tiukempaa ympärystä ja isompaa kuppii!
Olipa vaikeaa. Jumalauta kun piti siitäkin valittaa.
Tai tajuaa ostaa vaatteensa sen mukaan! Tiukempaa ympärystä ja isompaa kuppii!
Olipa vaikeaa. Jumalauta kun piti siitäkin valittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
