Kehällä

Ellei asiat tunnu liian henkilökohtaisilta kirjoitettaviksi, niin sitten joko liian tylsältä ja triviaalilta tai sitten vain valittavilta.

Ja ei oo aikaa. Miten näistä lusmupäivistä tulee niin täysiä, ettei mulla ole aikaa värkkäillä ajatuksella. Nyt kaikki menee aivottomaan värkkäilyyn, mikä turruttaa ja ei innosta ja on noidankehä. (Eikä nyt lähdetä noidankehän etymologiaan tai mytologiaan.)

Uh. Mä muuten nään noita kehiä joka puolella. Rasittavaa. Yksinkertaistan ja yliyleistän kaikkia vaikutussuhteita paneutumatta. Oon havainnut tosi ärsyttävästi tekeväni sellaisia muotiotsikoita kaikista asioista tyyliin Kengät loskassa - loska kengissä. Olen vuorovaikutuksella selittämisen(i) uhri. (Eikä nyt oikeestikaan lähdetä mihinkään *tun dialogisuuden tielle.) (Eikä tie-metaforiin, nekin ärsyttää mua, vaikka ne havainnollistaakin ja oikeesti ajattelen asioita tienä.) (Joojoo, mun henkkoht metaforamallinikin ovat pääni dialogia kulttuurin kanssa, reproduktioo ja diskurssii ja pää on metaforinen ja mitä siellä onkaan sisällä sen selvittäminenhän ois loputon suo ja kultturi on kans mahoton ja alan olla syövytetty ja suolattu liioilla opintoviikoilla.
Olen puppugeneraattori.