Pelkään puluja. En niinkään muita lintuja. Mutta pulut ovat foobisessa mielessäni törkyisiä, röyhkeitä ja tyhmiä. Ne hyökkii päälle. Pariisissa ei auttanut patongilla hätistellä, sillä nehän hyökkivät siihen patonkiin kiinni kuin montypython-puput konsanaan. Veri vaan roiskui. Tai vehnäleivänmurut. Jos kaupungilla tulee pulu (saati puluja) vastaan, väistän ja mieluusti piilouduin jonkun selän taakse. Jos ne kävelee nytkyen päin, päästän mieluusti paniikinomaisen itkukiljahduksen ja suojaudun lisää.
Tämä johdatteluna seuraavalle huomiolle:
MÄ NAURAHDIN PULULLE.
Ajoin aamukasilta pyörällä töihin ja autotiellä keikaroi pulu.
MÄ HUVITUIN SEN TÖPSÖTTELEVÄSTÄ KÄVELYSTÄ.
Minä naurahdin.
Pululle.
Tä on ehkä elämäni ensimmäinen kerta, kun suhtaudun puluun kepeästi ja ilosävyisesti vaarattomana luontokappaleena.
The beginning of a beautiful friendship?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Mäki naurahdin kerran teineille. Kelaa sitä. Sama ku miia naurahtais VAUVALLE!
jos miialla olisi blogi, niin mä linkittäisin sinne pelkkiä youtuben "laughing baby"-klippejä.
Paskiaiset. Mutta tästä päästäänkin mun viimeöiseen uneen, johon liittyi vauva. En oikein tiedä, kenen se oli.
luultavasti sarun.
Tota pulu pois pulupiikeillä, linkki www.kolumbus.fi/tikkaat
Saa muuten myös halvalla tikkaat asennusta varten...
Lähetä kommentti