Aattelin jälleen kerran aloittaa ruotsinkielistymiseni. Meen ehkä syksyllä ruotsinkurssille tai rupeen lukee jtn kirjaa tai jtn. Tai sitten en.
Tai sit saksaa tai venäjää tai kiinaa. Katoin jo yliopiston syksyn kurssitkin. Harmi vain, että harvalla laitoksella on kurssitarjotin tiedossa ja sit se, että multahan ei puutu mitään opintoja. Päinvastoin, niitä on puolet liikaa. Ja oikeasti en enää saisi innostua mistään uudesta, sillä nyt pitäisi saada tämä tutkinto ja pääaine loppuun.
Alan pikkuhiljaa tiedostaa ja hyväksyä olevani kovin kouluorientoitunut. Kuitenkin välillä harmittaa, että olen niin nuorena ja kilttinä koulutyttönä tullut yliopistoon ja keskittynyt ennen kaikkea opintoihini. Olisin voinut nähdä ja kokea vaikkas mitä, jos olisin tehnyt vain pakollisia opintoja ja käynyt töissä ja olusilla samalla. Mutta toisaalta tiedän, että en olisi ehkä vain malttanut antaa taidehissan ja naistutkimuksen ja historian ja filosofian ja kirjallisuuden ja sosiologian ja draaman ja ranskan ja ja ja muiden mielenkiintoisten kurssien vain antaa olla. Kuivakkaa, mutta totta.
Paitsi että nyt jos aloittaisin, tekisin nekin kurssit toisin. Valitsisin vain ne, jotka eniten kiinnostaa ja tekisin ne tosissani ja kunnolla. Mutta ehkä edes tähän pääseminen on vaatinut sen, että on käynyt sadoilla luennoilla ja kokeillut montaa vähän vasemmalla kädellä. Tai no en tiiä. Kyllä mä ehkä haluun tietää kaikesta ja vain vähäsen. Spesifi asiantuntijuus, ei kiitos. Tai en mä haluu välttis ees tietää. Vaan haluun kuulla. Kaikkii uusii ajatuksii. Tai siis mulle uusia (mihin ei vaadita paljoa, sillä mähän en tiiä palijoo, mistään).
Uhhuh, tutkintoputkeen on tuskaista yrittää mahtua, arvanette sen. Akateeminen klaustrofobia.
Huomenna meen ostamaan uuden lukuvuosikalenterin. Se on aina onnenpäivä se.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti