Päikkärit

Elämäni luksus.
Niinhän siinä taas kävi, että taisin pari tuntia tuossa torkkua. Mikä siinä on, että päiväunet ovat niin paljon yöunia makeampia. En koskaan iltaisin nukahda yhtä nopeasti ja yhtä syvään uneen.

Päiväunet on taidetta.

Ajatus päiväunien mahdollisuudesta tulee parhaimmillaan pikkuhiljaa, luonnostaan. Silloin voi vaan tipauttaa kirjan kädestään ja vetää peiton kulmaa päälle ja huomata parin tunnin päästä, että nukahti.

Päiväunien luonnetta voi korostaa sillä, että nukkuu päivävaatteet päällä. Ehdottomasti. Mitään unikamppeita ei ruveta vaihtelemaan, sittenhän se on yöunta päivällä.
Myös valot päällä ja verhot auki päikkäröiminen on suotavaa. Silloin korostuu se syntinen ilo, että nyt on päivä ja meikämanne täällä vaan nukkua posottaa.

Koska päikkärit eivät ole osa normaalia päiväohjelmaa, ainakaan periaatteellisesti, on taustalla myös se (valheellinen) ajatus, että "mä tässä vähän vaan silmiäni ummistan". Siksi ei ruveta kaivautumaan kunnolla peiton alle, eikä asettelemaan tyynyä kunnolla pään alle (tai sammuttelemaan niitä valoja tai vaihtamaan vaatetusta). Tästä syystä päiväunilta herätään hieman puutuneena ja valtaisat myttytyynyn railot hehkuvissa poskissa.

Olo on päiväunilta herätessä käsittämättömän makea ja hyvä, mutta silloin korostuu myös ulkopuolisen maailmaan vastakkaiset ominaisuudet.

Pitäis lähtee polkemaan sinne lumipyryyn nyt.